Ymmärrä itseäsi: Mielen ja kehon toiminta kriisi- ja stressitilanteessa

Tämä historian kirjoihin piirtyvä aikakausi, kun maailman kirjat ovat menneet sekaisin, on psykofyysinen kriisitilanne ja siten tavanomaista suuremman stressin aihe. Kriisitilanteessa, jossa tulevaa ei tiedä kukaan, tulkinnat ottavat vallan ja mieli joutuu puolustautumaan säilyttääkseen toimintakykynsä; normaalit selviytymiskeinot eivät riitä tai sellaisinaan toimi. Tämän pyytämättä eteemme tulleen ihmiskokeen edessä jokainen joutuu rakentamaan itselleen uudenlaisen elämisen tavan, jossa eristys on totaalista ja kodista tulee työpaikka ja koulu. On selviydyttävä riippumatta siitä, miten automaattisesti hätätilassa käynnistyvä keho-mielijärjestelmä uhkaa sotkea pasmat. Hetkelliseksi ajatellusta tilanteesta tuli kertaheitolla maraton, tuo kuninkaallinen kestävyyslaji, josta suoriutumiseen tarvitaan itsetuntemuksen lisäksi mielen ohjaamisen taitoja ja vahva ajatus siitä, että omat elämän pitkän tähtäimen tavoitteet ovat sinnikkyyden arvoisia. Tämä hetki ei ole poikkeustila, vaan alkuvaihe uudeksi normaaliksi muodostuvassa elämässä. Paluuta entiseen ei ole.

Ihmisen psyykkistä hyvinvointia määrää hyvin pitkälti psykologinen ja fyysinen turvallisuuden tarve sekä itsemääräämisoikeus.  Kun turva on viety, eikä varmuutta tulevasta ole ja samaan aikaan liikkumisen-, kokoontumisen- ja itsensä toteuttamisen vapautta on rajoitettu yhteisen hyvän nimissä, keho ja mieli reagoivat. Kun ihminen kohtaa tämänkaltaisen elämän perustoja järisyttävän kriisin, mieli sopeutuu tilanteeseen asteittain; shokkivaihetta seuraa reaktiovaihe, siitä etenemme käsittelyvaiheen kautta uudelleen suuntautumisen vaiheeseen. Ajallisesti vaiheet vaihtelevat persoona- ja tilannekohtaisesti, mutta karkeasti on mahdollista sanoa, että koronatilanteessa shokkivaihe alkaa olla ohi ja olemme reaktio/käsittelyvaiheessa. 

Reaktiovaiheessa koronaan liittyvät faktat ovat saavuttaneet tietoisuuden ja ihminen alkaa muodostaa käsitystä tapahtumasta ja sen konkreettisesta merkityksestä, jolloin hän tasapainoilee sietämättömältä kokemukselta suojautumisen ja sen käsittelemisen aloittamisen välillä. Ilmassa on suuri tuntematon, johon liittyvä epävarmuus aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. Pelko on saanut ihmiskunnan selviytymään vuosisatojen saatossa, joten se on tärkeä ja normaali tunne, joka saa meidät ryhtymään toimeen. Ihmiset reagoivat kuitenkin kriisiin aiheuttamaan stressiin ja pelkoon kahtalaisesti; toiset ottavat nopeasti ohjat käsiinsä ja sopeutuvat tilanteeseen, kun toiset lamaantuvat pelon ja paniikin alle. Seuraavat viikot tulevat näyttämään kullekin meistä selviytymisen suunnan tai suunnattomuuden. Miksi? 

Ihminen toimii aina sillä sisäisellä keho-mieli ”käyttöjärjestelmällä”, joka hänelle on elämän myötä rakentunut. Sisäisiä voimavaroja ja siten toimintakykyä säätelee aivojen toiminnanohjauksesta huolehtiva verkosto, joka ohjaa jatkuvasti sitä, miten näemme maailman, miten ajattelemme, tunnemme ja miten teemme päätöksiä toimintamme pohjaksi. Näin oma elämänhistoriamme kytkeytyy nykyhetkeen ja alkaa värittää sitä. 

”Jokaisella ajatuksella ja tunteella on kehossa vaste.”

Ajatukset vaikuttavat tunteisiin ja tunteet ovat toiminnan alkuun paneva voima.  Tunteet puolestaan syntyvät ajatusten lisäksi aistiemme tekemistä havainnoista. Kun kuulemme, näemme, haistamme, maistamme, koskemme, tunnemme tai muistamme jotain, syntyy tunteita – ja kehon reaktioita. Tunteet ilmenevät kehossa ja vaikuttavat kehon tilaan ja jännitystasoon, mikä puolestaan vaikuttaa toimimiseen ja suoriutumiseen. Taustalla vaikuttavat sympaattinen- ja parasympaattinen hermosto, jotka ovat osa autonomista hermostoa – elimistön kaasu ja jarru. Sympaattinen hermosto aktivoituu mieleen ja kehoon liittyvästä stressin kokemuksesta ja on kaiken toiminnan perusta niin hyvässä kuin pahassa. Sympaattisen hermoston toiminta kuluttaa paljon energiaa, joten palautumista varten parasympaattinen hermosto pitää houkutella toimintaan – etenkin kriisitilanteessa, jossa sympaattinen hermosto saa helposti ylivallan. 

Kun ihminen havaitsee henkilökohtaisella käyttöjärjestelmällään uhkaa, hän alkaa toimia pelosta käsin. Silloin toiminnanohjauksesta huolehtiva verkosto häiriintyy ja stressi valtaa mielen ja kehon - ja muuttuu pitkittyessään ahdistukseksi. Stressin aiheuttaja on aivojen oletusverkosto eli identiteettijärjestelmä, joka reagoi hyvin moninaisesti sisäisyyteemme: tunteisiin, tarpeisiin, toiveisiin ja odotuksiin. Lähtökohtaisesti ihminen haluaa, että asiat menisivät kuten hän on suunnitellut ja mitä hän odottaa ja toivoo. Kun näin ei tapahdu, ihminen pettyy odotuksiinsa ja identiteettijärjestelmä kaappaa vallan ja saa yliotteen ajatteluprosesseistamme, joka puolestaan johtaa helposti tunteiden vallankaappaukseen. Kun identiteettijärjestelmä on yliaktiivinen, toiminnanohjauksesta huolehtiva verkosto hiljenee, tietoisuus kapenee ja tilanteisiin reagoiminen vaikeutuu. Hyvinvoinnin kannalta identiteettijärjestelmä olisi siis saatava hiljenemään.

Taistele-pakene-jähmety – reaktio ja ylireagoitiin liittyvä puolustautuminen

Kuten sanottu, kriisi- ja stressitilanteet puhuttelevat aivojemme pelkokeskusta. Kun olen seurannut koronavirukseen liittyvää reagointia sekä mediassa että kanssaihmisissä, ihmismielen reagointi- ja puolustautumiskirjo on näkyvillä koko isossa mittakaavassaan. Kun ihminen kohtaa kriisin, jossa jokin asia tai tunne uhkaa aiheuttaa tuskaa tai ahdistusta, mieli puolustautuu. Puolustautuminen on usein niin automaattista ja tiedostamatonta, että ihminen ei huomaa omaan mielenmaisemaansa kytkeytyvää tapahtumasarjaa ja saattaa toistaa tiettyä käytösmallia tai reagointitapaa jäykästi pääsemättä vuoropuheluun itsensä tai toisten kanssa. 

Mielen puolustus ei päästä ikävää totuutta tietoisuuteen sellaisenaan vaan siivilöi tai muuntaa sitä tavalla tai toisella säilyttääkseen tasapainonsa. Defenssin eli mielen puolustusmekanismin taustalla on ihmisen luontainen taipumus välttää negatiivisia epämiellyttäviä tunteita, pelkoa, ahdistusta, hallitsemattoman voimakkailta tuntuvia tunnekokemuksia tai itsetunnon alentumista, jotta hän voisi toimia, kokea elämänhallintaa, säilyttää toivon ja myönteisen kokemuksen itsestään. Defenssien olemassaolo on terveen psyyken kannalta olennaista, mutta ne voivat myös kahlita sitä, mikäli omia mielenmalleja ei pysähdy tarkastelemaan tai niitä käyttää joustamattomasti liian pitkään.

”Koronatilanteessa on tärkeää olla turvautumatta puolustusmekanismeihin, joilla vähättelee riskiä – ja yhtälailla tärkeää pitää mieli realistisena, jotta korona ei valtaa koko ajatuskapasiteettia, vie yöunia ja toimintakykyä. Vallitsevaan todellisuuteen on vain pyrittävä sopeutumaan olemalla vastuullinen itseä ja toisia kohtaan.”

Mieli ja keho eivät toimi toisistaan riippumatta. Kriisitilanteen alkuvaiheessa (shokkivaihe / reagointivaihe), on tyypillistä asioiden kieltäminen. Kieltäminen on varhainen defenssi, jota käyttämällä ihminen suojautuu tunnemyrskyiltä maagisen ajattelun avulla kuvittelemalla ja toivomalla vaikeita asioita epätosiksi. Mieli pyrkii ottamaan aikalisän kieltämällä faktat: ”Tämä ei voi olla totta” – ja ihminen jatkaa toimintaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmisen on joskus helpompi kieltää tapahtunut, kuin ottaa vastaan tieto, että ei ole turvassa. Silloin hän ei ehkä usko tilanteen vakavuutta ja uhmaa kieltoja, mitä olemme varsin suuressa määrin todentaneet – ja saattaa kieltäytyä puhumasta koko asiasta. Kieltämiseen saattaa liittyä myös epätodellisuuden tunne, sekava olo ja kehon ylivireystila, joka aiheuttaa mm. jännittyneisyyttä ja univaikeuksia.

Keho on mielen näyttämö – se ei valehtele. Stressi tuntuu kehossa, sitä ei tarvitse houkutella esiin. Tämän kaltaisessa stressaavassa tunnekuohun tilassa sympaattinen hermojärjestelmä aktivoituu, jolloin keho-mielijärjestelmä menee pahimmillaan hengissä selviytymisen hälytystilaan (taistele-pakene-jähmety) ja toimii vaistoista käsin: syke nousee, adrenaliinia erittyy liikaa, insuliinitaso nousee, ruuansulatusjärjestelmä vaimenee ja veri virtaa lihaksiin. Keho kiristää sisäsyntyisesti lihaksia ja lihaskalvoja eli faskiaketjuja; lonkankoukistajat ja pallea kiristyvät, hengitys muuttuu nopeaksi ja pinnalliseksi ja keho pyrkii gorillamaiseen suoja-asentoon. Kun keho on suojautumisesta kireä, se kiristää samalla myös mielen joustavuutta; havaintokenttä kapenee ja ihminen havainnoinnin sijaan alkaa tulkita tilannetta paljon uhkaavammaksi, kuin se ehkä todellisuudessa on. 

Tunteet ovat yhteydessä ehdolliseen käyttäytymiseen eli aiempiin kokemuksiin. Ajattelumme taltioi tunnemuistoja ja tunnemuistot vaikuttavat ajatteluun tässä ja nyt. Siksi tunteet voivat joskus saada yliotteen ajatteluprosesseistamme ja alkavat hallita mieltä. Stressaavassa tunnekuohun tilassa Ihmisen vireystila eli energian käyttöönoton ja säilömisen säätely käy vuorotellen yli- tai alikierroksilla. Se, kumpaan hän äärioloissa ajautuu helpoiten, on yksilöllistä ja biologiaan sidonnaista siten, että pohjana toimivat synnynnäisen temperamentin lisäksi omat lapsuuden ja aikuisuuden kasvukokemukset. Tässä kohtaa on hyvä tiedostaa, että kehosi tuntee historiasi: kasvu- ja kiintymyssuhteet, (trauma)tapahtumat, tunteet, ajatukset, uskomukset, sisäisen puheen ja jopa ylisukupovisen historian. Kriisitilanteessa ihminen reagoi sisäisistä haavoista käsin ja tämän vuoksi saatat hämmästellä sitä, mitä kaikkea tässä korona-tilanteessa pintaan nouseekaan sekä mielen, että kehon tasolla. Tässä hetkessä aktivoituvat helposti kaikki lapsuuden aikana koettu turvattomuus, pelot ja vaille jääminen, kuten myös myöhemmissä elämänvaiheissa koettu turvan ja tuen puute, jossa voivat heijastua esim. vakavan sairastumisen, avioeron, läheisen menettämisen tai työpaikan menettämisestä seuranneen olotilan kaiut. Keho reagoi, tunteet ailahtelevat ja mieli ihmettelee mitä tapahtuu. 

Ihmisen optimaalista vireystilaa kuvataan toleranssi-ikkunan käsitteellä. Sen sisällä toimiessaan ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa ajatus-, tunne- ja toimintakykyyn eli tuntea psykologista elämänhallintaa. Toleranssi-ikkunan ulkopuoliset yli- ja alivireystilat syntyvät turvattomuuden kokemuksesta; on vaikeaa tuntea turvaa suhteessa ulkomaailmaan tai toisiin ihmisiin, jos turvaa ei tunne omassa kehossaan ja mielessään.  Ylivireystilassa ihminen ei välttämättä tunnista kehon- ja mielen tilaansa, vaan toimii harhaisesti voimiensa tunnossa – kaikki tuntuu sujuvan ja virtaa riittää vaikka muille jakaa. Ylivireystila ei kuitenkaan paranna suorituskykyä – päinvastoin. Hän yrittää tiedostamattaan kaikin voimin poistaa pelon tunteen herättämän energian toimimalla levottomasti ja impulsiivisesti. Hän saattaa jatkuvasti pyrkiä kontaktiin toisten kanssa, kun ei kestä olla yksin. Keho on kiihtyneessä tilassa, keskittymiskyky on kuin gerbiilillä, ärtymiskynnys matala, sydän tykyttää ja ihminen puolustautuu voimaa puskemalla tuntematta väsymystä. 

Keho ja mieli pyrkivät sopeutumaan hetkellisesti ylivireystilaan. Ylireagointiin liittyvällä selittelyllä ihminen auttaa kääntämään tilanteen itselle ja sietokyvylleen suotuisaksi. Välttääkseen uhrin osaa, johon moni ihminen koronatilanteessa ehkä tahtomattaan joutuu, hän saattaa vähätellen uskotella itselleen, että mitä tahansa tapahtuukin, se ei ole kovin pahaa. Hän esittää lehmänhermoista ja julistaa, ettei tilanne kosketa millään tavalla. Hän kertoo tottuneensa selviytymään vaikka mistä ja jatkaa hillitöntä suorittamista tai tekee hätiköityjä siirtoja. Ihmisillä on luontaisesti resilienssiä, joka on lopputulos aiemmista selviytymisistä ja joustavasta mielestä, jonka vuoksi tietää selviytyvänsä eikä tilanne saa pois tolaltaan. Selittelyä puolestaan defenssinä käyttävä jää ennen pitkää kiinni, jos hän tunteensa vähättelyn tuskasta selviytyäkseen tarvitsee alkoholia tai ylensyömistä.

Ylireagointia on myös yliampuva tunteellisuus tai dramatiikka ja ihminen voi purkaa itseään syyttämisen ja hyökkäämisen kautta. Vikojen etsiminen toisista ja toisten syyttäminen vapauttaa hetkellisesti arvottomuuden tai toivottomuuden taakasta. Räjähtäessä ei tarvitse ajatella mitään muuta, ja aggressio jopa antaa hetkeksi energiaa, ja samalla saattaa purkautua muutama muukin hautautunut harmin aihe – mutta pidemmän päälle räjähtämiset tapahtuvat itsen kustannuksella.  Koronatilanteessa näyttää siltä, että osalle ihmisistä hallitus, THL, poliisi tai mikä tahansa virallinen rajoittava taho on iso paha susi, jota syyttämällä ja koston ajatuksia hautomalla helpottaa oloa. Hyökkäyksen kohteeksi saattavat joutua myös työnantaja tai perhe; toisen tahallinen loukkaaminen oman olon kustannuksella johtaa kuitenkin itsesyytöksiin, mikä lisää psyykkisen suojautumisen tarvetta ja kierre jatkuu. Toleranssi-ikkunan sisällä aggression kääntäminen itselle ja toisille hyödylliseksi toiminnaksi taas on varsin relevantti selviytymiskeino, josta hyötyvät kaikki. 

Oletko huomannut saavasi toimintakykyä vihaisuudesta? Tamppaa matot, tee syväkyykkyjä tai pikkuspurtti lähimetsään. Voimakas, lyhytkestoinen fyysinen rasitus edistää stressihormoni kortisolin poistumista elimistöstä.

Ahdistus on normaali tunne epänormaalissa tilanteessa. Ihminen kestää stressi- ja kriisitilanteeseen liittyvää ahdistunutta olotilaa jonkin aikaa – ja joskus se on todella tarpeellista, jotta suoriutuu tilanteesta, josta on selviydyttävä. Tunteena ahdistus on vaikea, sillä sille ei helposti löydy selitystä tai vastausta ja sen vuoksi se voidaan määritellä olevan epämääräistä tai kohteetonta, kokonaisvaltaista sielullista ja kehollista pahaa oloa. Usein arkikielessä ahdistus sanana korvautuu jännittämisellä tai jännittyneisyydellä, mikä on luontevaa, sillä ahdistus on pitää sisällään paljon energiaa, joka näyttäytyy ylivireystilaan liittyvän jännittämisen valepuvussa. Tunteet ovat energiaa ja niillä on tietty palamisaika; kerran syttynyt tunne palaa aikansa ja sammuu, mikäli uskallamme ottaa tunteen vastaan ja tuntea sen läpi sekä mielessä, että kehossa. Jos tunteen saan purettua oikea-aikaisesti, se pääsee tuomaan viestinsä ja menee ohi.

Jos taistele-pakene-jähmety –tilaan liittyvän jännitteisen ylivireystilan purkaminen jää toistuvasti kesken siksi, ettei ihminen uskalla, halua tai voi pysähtyä, aivot tulkitsevat vaaran jatkuvan, jolloin myös adrenaliinin ja kortisolin tuotanto jatkuu. Stressi varastoituu kehoon ja voi pysyä siellä pitkään ja ruokkia voimistuvan stressitilan syntymistä. Ennen varsinaista voimien hiipumista keho sopeuttaa itsensä tilanteeseen. Elämästä tulee kuitenkin raskasta kehon ollessa jatkuvassa valmiustilassa. Torjutut, tunnistamattomat ja käsittelemättömät tunteet löytävät kuitenkin aina reittinsä ulos – jos ei sanoin, niin kehon kautta. Keho ryhtyy kantamaan sitä, mitä mieli ei jaksa kantaa ja alkaa oireilla isommin. Tilannetta voisi verrata vesipatoon; jos pato on tukittu ja vettä virtaa tarpeeksi voimakkaasti, pato rikkoutuu jossain kohtaa. Jos ihminen pystyy mitoittamaan voimavaransa eli tietää, milloin stressitilanne loppuu, hän selviytyy paremmin kuin tilanteessa, jossa loppua ei näy.

Alireagointiin liittyvä puolustautuminen

Joskus ahdistus häivähtää lievästi mielessä epäilyksenä, pelkona tai huolena, mutta erityisesti herkän ja eristäytymään taipuvaisen ihmisen ahdistus on usein kuin usvapilvi, joka peittää alleen kaiken ja tekee pakenemisesta mahdotonta. Siinä missä pelkoon liittyvän jännityksen voi tuntea kehollisena tuntemuksena lihaksissa ja sisäelimissä, kohteettomaan uhkaan liittyvä ahdistus ei kytkeydy mihinkään ulkonaiseen ja on siten sielullinen kokemus, joka näyttäytyy fyysisesti – eli tuntemattomaan uhkaan liittyvän varautumisen psykologisena ilmentymänä. Jos ”pakoon” ei pääse tai ei pysty puolustautumaan, ihminen lamaantuu säästääkseen voimat hengissä selviämiseen ja syntyy tilanteeseen nähden liian laimeaa reagointia eli alivireystila - lamaantuminen. Matala vireystaso, suoranainen apaattisuus, vetämättömyys tai väsymys ei ole aina innon tai elämänilon puutetta, vaan ahdistusta paetakseen ihminen vetäytyy kontaktista, passivoituu, alistuu, luovuttaa; tyypillistä tässä väsyneen välinpitämättömässä olotilassa on pyrkiä sikiöasentoon – tai paeta uneen - mikä rauhoittaa ja vie lapsuudenaikaisiin asemiin suojaamaan herkkää sisintä. Kun esittää itselleen ja muille välinpitämätöntä, maailmantilanne ei tunnu enää niin kauhistuttavalta.

Joskus välinpitämättömyys jää päälle; kun lakkaa yrittämästä tai pelaa varman päälle, suojaa itseään takuuvarmasti uudelta pettymykseltä. Kun ei päästä ketään lähelle, estää samalla itseään ilmaisemasta sisäisiin voimavaroihin kuuluvaa luovuutta, toiveita ja tarpeita – ja varmistaa, ettei tule hylätyksi. Äärimmillään välinpitämättömyys uhkaa johtaa ulkopuolisuuden tunteisiin ja kontaktittomuuteen ja pitkään jatkuessaan ihminen menettää vähitellen elämän energiansa, jolloin uhkana on masennus.

”Välinpitämättömyys on suoja itsen ja maailman välissä.”

Syvälle juurtunutta puolustautumista on myös murehtiminen ja asioiden vatvominen, loputon itsetutkiskelu. Murehtiminen on maagista ajattelua eli lapsuudenaikaista yritystä vaikuttaa silkan ajatuksen voimalla: kun murehtii tarpeeksi pontevasti ja pysyy ongelmassa kiinni, mitään pahaa ei tapahdu. Tiedät varmaan kuvitelman siitä, että kun suojatietä ylittäessä astuu vain valkoisille viivoille, mitään pahaa ei tapahdu. Ihminen tarvitsee tietyn määrän murehtimista jäsentääkseen tapahtumia, mutta pidemmän päälle se vie kohtuuttomasti energiaa ja lukittaa mielen ongelmakeskeisyyteen. Murehtiminen ja vatvominen lisäävät myös itsekeskeisyyttä ja itsetarkkailua, mikä puolestaan lisää ahdistusta, vaikka tarkoitus onkin toinen. Se myös loitontaa realiteeteista ja asettaa itsen tilanteeseen, jossa kuviteltu uhka saa niin suuren painoarvon, että maailma on uhkaa romahtaa.

Yltiöoptimismi puolestaan voi kieliä myös tosiasioiden kieltämisestä ja piilevästä masennuksesta. Se voi olla ”harhainen” keino paeta todellisuutta ja suojata mieltä ottamasta pelon, vihan ja pettymyksen tunnetta vastaan. Vihan tunnetta ei voi kuorruttaa sokerilla, vaan se on tunnettava ja koettava läpi, jotta pääsee terveesti eteenpäin. Myönteisen mielialan vaalimisella ja oman mielen tietoisella ohjaamisella ei ole mitään tekemistä tämän defenssin kanssa, sillä yltiöoptimismi on usein yhtä tiedostamaton, kuten on myös huumorin käyttö. Pakonomainen huumorin käyttö ja vitsailu piilottaa tehokkaasti häpeää ja matalaa mielialaa. Huumoria pystyy käyttämään alivireystilassakin ainakin hetkelliseksi ja rehvakkaan naurahtelun taakse on näennäisen helppo peittää syvin sisimpänsä. Huumori on tärkeä selviytymiskeino, mutta sen käyttöä puolustautumismielessä tunteiden vastaanottamisen ja käsittelyn sijaan on hyvä tarkkailla.

Järkeily, poppakonsteihin turvautuminen ja kahtia jakaminen

Ylenmääräinen järkeily, yksinkertaistus, teoretisointi tai poppakonstin hakeminen voivat myös olla mielen puolustautumista. Taustalla piilevä ahdistus yritetään poistaa katkaisemalla yhteys sitä aiheuttavaan tunteeseen ja käsittelemään asiaa järkiperäisesti – tai toivomalla muutosta taikaiskumaisella tavalla. Tässä ajassa erilaisten hoitojen tai ideologioiden käyttö on varsin tavallista ja moni saa avun tai helpotusta omaan oloonsa niistä; omaa toimintaa kannattaa tarkastella kuitenkin kriittisesti, mikäli huomaa pakenevansa tunteitaan toistuvasti hakemalla apua kaikkialta muualta kuin terapiasta, etenkin jos saadun avun kokemus jää hetkelliseksi ja tietää ahdistuksen palaavan pintaan.

Kahtia jakaminen. Kun ihminen, jolla on jo valmiiksi pettymyksiä taustalla, kohtaa uuden kriisi- ja stressitilanteen, hänen kipunsa voi olla niin suurta, että mieliala voi laskea nopeasti huonommuuden ja masennuksen tunteisiin tai jopa lamaantumiseen. Kun korttitalo romahtaa, heilahdus myönteisestä mielialasta pohjamutiin voi olla hyvin suurta, sillä siinä särkyy mielikuva itsestä ihailtuna ihmisenä, jota itsekin voi ihailla. Ihmiselle alkaa muodostua kaksijakoinen käsitys omasta persoonastaan, hyvä tai huono, mutta ei mitään siltä väliltä. On olemassa vain joko onnistuja tai sitten täysin mitätön. Valistunut veikkaukseni koronatilanteessa on, että pelko tulevasta ylittää aika monen ihmisen sietokyvyn ja mieli joutuu käyttämään myös tätä  puolustusmekanismia; kärjistetysti ota riski ja toimi - tai häviä ja kuole. Tämä epävakaus lisää jännittyneisyyttä ja heijastuu ulkomaailmaan myös siten, että hyvän ja pahan puolen eriyttäminen ja puutteellisuus yhdistää näitä ominaisuuksia yhteen ja samaan ihmiseen horjuu myös tarkasteltaessa muita. Jotta kaksijakoisuuden voisi sietää, on turrutettava tunteet, jolloin tunnottomuus saattaa edetä syvemmällekin sieluun.

Kontrolloiminen syvien pelkojen ja tarpeiden piilottajana: itsekontrolli ja elämänhallinnan tarve

Selvitäkseen epävarmuudesta ja pitääkseen turvallisuuden tunnetta yllä, ihminen tarvitsee tietyn määrän tunnetta elämän hallittavuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksista. Turvallisuuden tarpeen lisäksi ihmisellä on sisäsyntyiset tarpeet tulla nähdyksi, kuulluksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi.  Nämä tarpeet syttyvät automaattisesti ja synnyttävät tunteita. Kontrolloiminen on kaksijakoinen defenssi pitäen sisällään itsekontrollin ja tarpeen hallita koko elämää ja muita ihmisiä. Itsekontrollin tarkoituksena on pitää edellä mainitut inhimilliset sisäiset tarpeet ja niihin kytkeytyvät kaipaukset ja impulssit kurissa ja näin syntyy vastakkainasettelu: tunne huutaa näiden tarpeiden tyydyttämistä, mutta sisäinen kontrolli pyrkii painamaan tarpeet alas. Ristiriidan voi huomata jännittyneisyyden tuntemuksista niin kehon kuin mielen tasolla. Yksinkertaistettuna voidaan todeta, että turvattomalla on tarve kontrolloida ja siten pärjätä ja saada hyväksyntää; mitä suurempi kontrollin tarve, sitä suurempi on pelko sen menettämisestä.

Asioiden täydellinen hallinta, itsen kurissa pitäminen ja”niskan päällä oleminen” luo tunteen, että kaikki langat ovat omissa käsissä ja tilanne pysyy hanskassa juuri sillä tavalla kuin itse haluaa. Se tuo sisäistä turvaa tilanteessa, jossa stressi on poikkeuksellisen suurta, kuten koronan kohdalla, kun tulevaisuus on kaikilta osin epävarmaa. Vessapaperin hamstrauksesta tuli symboli ihmiskunnan inhimilliselle hädälle; kun ihminen ylireagoi uhkaan siten, että elossa säilymisen vaisto – taistele-pakene-jähmety –reaktio ottaa vallan, hän saattaa taantua varhaisemmille tarvetasoille, jolloin hän kaipaisi entistä enemmän turvaa, huomiota ja lohdutusta vessapaperin sijaan.  Jos sitä ei ole saatavilla, valitettavan usein itsen kontrollointi ja pärjäämisen pakko johtaa uupumiseen, sillä loppupeleissä elämä ei ole kontrolloitavissa, eikä kontrolli tuo helpotuksen tunnetta, vaan kasvattaa uhrin ja marttyyrin roolia. Tässä tilanteessa ainoa keino on hyväksyä todellisuus: kukaan meistä ei voi hallita mitään, mitä koronavirus tulee tekemään.

Hälytyskellojen kilkatus kannattaa kuulla myös kontrolloimiselle sukua olevassa tilanteessa, jossa huomaa käyttävänsä kaikki voimansa toisten auttamiseen – kotona, töissä tai ystäväpiirissä. Toisten auttaminen on tehokas keino paeta omia ongelmia ja pyrkiä tuntemaan itsensä tarpeelliseksi, hoitamaan itseään ja omia haavojaan toisten ahdingolla. Sen sijaan, että laittaa itsensä edelle kaikki maailman avuntarvitsijat, on tärkeää opetella suojaamaan itsensä rajoittamalla tietotulvaa ja toisten kokemuksia, joka pyrkii nyt sisään somen lisäksi ovista ja ikkunoista.

Läsnäolon taito auttaa parasympaattista hermostoa aktivoitumaan

Kehoon kertynyt, purkamaton stressi aiheuttaa kroonista jännittyneisyyttä ja ilmenee psyykkisinä ja fyysisinä oireina ilman välttämätöntä yhteyttä mihinkään – ja siksi tuntemukset ja oireet voivat olla pelottaviakin. Keho on kuitenkin monin tavoin itsestään ohjautuva ja tasapainotilaan pyrkivä. Mikä parasta, ihmisellä on luontainen kyky käsitellä stressitekijöitä ja jokaisella on sisäisiä voimavaroja. Stressin muuttaminen sisäisiksi voimavaroiksi on neurotiedettä parhaimmillaan, mutta se edellyttää läsnäolon taidon ja rentoutumisen arvostamista –  ja yksinkertaisiin perusasioihin luottamista.

Hermosto osaa palautua ja purkaa kuorman, väsymyksen ja päivän kokemukset automaattisesti jännittyneistä lihaksista vapinalla, tarpeena venytellä, huokaisuina, haukotuksina ja kiskotteluna, jos uskaltaa antaa itselleen luvan pysähtymiseen. Parasympaattinen järjestelmä aktivoituu rentoutuneessa, läsnä olevassa kehon- ja mielentilassa, jossa tunteita ei pelätä, kehon reaktiot tunnistetaan ja sallitaan ja ihminen kokee myötätuntoa ja armollisuutta itseään kohtaan. Silloin syntyy sisäinen lupa levätä ja voida hyvin. Läsnäolo eli tähän hetkeen pysähtyminen auttaa palauttamaan mielen menneestä tai tulevan pelosta aistimaan tämä hetki - ja samalla rauhoittuvat sekä mieli, että keho.

Parasympaattisen järjestelmän aktivoituessa stressihormonien tuotanto vähitellen loppuu. Elimistön kuuluu kuitenkin puhdistaa vielä lepotilassa ylijäämä adrenaliinista, jolloin olo saattaa olla pahoinvoiva, hikinen, sydän tykyttelee ja kehossa voi tuntua pientä vapinaa tai värinää. Kun tämän olotilan kestää ilman sen pakenemista, kehon tasapainottuminen, solutason korjaaminen ja immuunipuolustus vahvistuvat ja aivojen pelkoon sitoutuneet hermokytkennät muuttuvat.

Näin voit aktivoida parasympaattista hermostoa:

·        Keskity hengittämiseen: ota päivittäin usea muutaman minuutin hetki, jolloin istut tai makaat rauhallisesti ja keskityt hengittämään nenän kautta sisään ja ulos. Kun huomio on vain hengityksessä, keho ja mieli saavat autonomiselta hermostolta käskyn rentoutua. Ei ole väliä, kumpi rentoutuu ensin, mieli vai keho, toinen seuraa kuitenkin toista. Väliä ei ole myöskään sillä uskotko tähän vai et, se toimii silti.

·        - Hyväksy tilanne sellaisena kuin se on. Jos et sitä tee, altistat mielesi jatkuvaan yliajatteluun, jolloin aivot ikään kuin ylikuumenevat ja alkavat tämän hetken selviytymiseen liittyvien vaatimusten sijaan vastata kuvitteellisiin kauhuskenaarioihin. Eli:

o   Poistu päästäsi ja palaa nykyhetkeen! Tyyneys ja rauhallisuus löytyvät ajatustesi ulkopuolelta.

·        - Pyydä läheisyyttä. Toisen ihmisen turvallinen ja levollinen läsnäolo, tyynnyttävä puhe tai sanaton vierellä oleminen auttaa oloa tasaantumaan. Kosketus maksimoi tyyntymisen. Läheisyyttä ja kosketetuksi tulemisen tunnetta voi kokea myös etänä. Itseä voi koskettaa myös lempeästi halausotteella, silittämällä käsivarsia ja käymällä lämpimässä suihkussa.

·        - Prioirisoi uni. Kriisi- ja stressitilassa aivot tarvitsevat lepoa palautukseen normaalia kuormittavammasta työstä. Syvä uni on välttämätön stressihormonien hajoamiselle. Myös keho tarvitsee aikaa purkaa stressin aiheuttamaa lisääntynyttä lihasjännitystä unen aikana.

·        - Luo ajattelua, joka vahvistaa myönteisiä tunteita: käytä itseäsi aktivoivia voimasanoja tai –lauseita. Kun tunne alkaa vastaamaan ajatukseen eli itsellesi toistamaan lauseeseen, se alkaa automaattisesti viedä huomiota ja energiaa haluamaasi suuntaan. Mieli rentoutuu, myönteisyys vahvistuu ja samalla keho päästää irti jännittyneisyydestä.

Jos sinulle on luontevampaa toiminnallisuus, parasympaattista hermostoa voit aktivoida myös näin:

·       -  Sauno

·        - Kävele rauhallisesti metsässä pitäen kaikki aistit auki

·        - Hyräile lempikappalettasi

·        - Silitä lemmikkiä, lasta tai puolisoa

·       -  Lue kaunokirjallisuutta

·        - Katso hyvän mielen elokuvia

·        - Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Kaikki järjestyy <3