Tekstit

Viimeisin julkaisu

Vastaanotolla

Kuva
  Tiesitkö, että tärkeä tehtäväni vastaanottotyössäni on toimia oivalluttajana, jonka rinnalle ja lisäksi tarvitaan usein opettamista? Riippumatta siitä mistä roolista käsin teen työtäni, psykoedukaation painoarvo ihmisen muutokselle on merkittävä, sillä vain asian, jonka ymmärtää, voi muuttaa. Pitkän kokemukseni lisäksi myös tiede alleviivaa seuraavaa: muutostilanteessa asia pitää ensin ymmärtää älyllä, jotta sen voi hyväksyä tunnetasolla. Kun asian on ymmärtänyt ja hyväksynyt, siihen voi sitoutua.” Kuulen hyvin usein toteamuksen: ”olisinpa tiennyt tämän jo aiemmin.” Niinpä. Istun keltaisessa työtuolissani ja viistosti vastapäätä istuu nelikymppinen nainen. Olemme työskennelleet yhdessä sekä etänä, että livenä viime keväästä asti. Kun hän kuvailee oloaan, kädet liikkuvat vapautuneesti, asento on ryhdikäs, katse levollinen ja koko olemus huokuu itsevarmuutta. Muutos on melkoinen, kun vertaan häntä viime keväänä kohtaamaani ahdistuneeseen ja loputtoman suorittamisen ja kontrollin tarp

Miksi ammatticoach tarvitsee kriisi- ja traumaosaamista?

Kuva
 " Kun ihminen on kriisissä,  hän ei useinkaan selviydy aiempien kokemustensa avulla vaan joutuu etsimään uusia selviytymiskeinoja sopeutuakseen tilanteeseen.  Kriisissä on eri vaiheita, joissa keho reagoi eri tavalla ja kyky käsitellä tunteita on erilainen. Näin ollen jokainen vaihe edellyttää ymmärrystä ja erilaista apua ja tukea." Kriisin voi laukaista yksittäinen, äkillinen ja järkyttävä kokemus, tai kriisi voi syntyä hitaammin, erilaisten elämäntilanteen haasteiden, kehityskriisien ja kasautuvan stressin myötä. Juuri nyt elämme yhteiskuntana yhden kriisin keskellä ja edellisen jälkimainingeissa – ja molempien vaikutuksesta kriisi voi oireilla turvallisuuden tunteen murenemisena ja elämänhallinnan haasteina. Riippuen henkilökohtaisista haavoittuvuustekijöistä ja resilienssistä eli toipumisen taidoista, toinen voi oireilla rajustikin pieneltä tuntuvan kriisin seurauksena ja toiselta kamelin selkä katkeaa ja jaksaminen loppuu vasta äärimmäisessä tilanteessa.  Kriisitilant

Jouluaatto

Kuva
" Puhdas valkea lumi varhaisen aamun harsossa, kuten aina silloisen ajan muistoissa.  Paukkupakkanen, pikkupakkanen vai oliko sittenkään? Lumihuntu, tuuleton huokaus latvuksissa, viipyilevä aamun hentoa sineä enteilevä väre, jota edelleen rakastan." Joulun odotus alkoi aina jo syksyllä. Lapsen mielen täytti kaiken kattava suunnittelu. Mitä tohtisi toivoa, kenelle antaisi mitäkin. Miten, milloin? Missään, eikä koskaan ole sitä täsmällisesti samaa tunnetta kuin lapsena. Tavoitanko enää kaiken kauneutta, odotuksen intoa? Tunnenko haikeutta, toimintatarmoa vai lämpöä haalistuvien muistojen äärellä? Kerran elettyä. Haparoivaa kaipausta, jonka pohjavireestä löytyy ilo. Sitä, ettei mikään voi mennä pieleen. Jouluna kaikki on täydellistä. Aikainen herätys. Muistojen arkistoista avautuvat kuvat tuosta hartaasti odotetusta aamusta, joka vihdoin saapui. Jouluaatto. Varjo lepattaa kynttilän liekissä, jonka läpi sormea on kuljetettava. Odotus - ja palo saattaa tämä päivä iltaan. Koska j

Enneagrammin perusteet -koulutus (3x2 pv) ammatticoacheille ja muille ratkaisukeskeisiin menetelmiin perehtyneille

Kuva
  ·        Kuinka hyvin tunnet itsesi, toiminta- ja selviytymisstrategiasi, peruspelkosi ja tapasi pyrkiä onnellisuuteen? ·        Millaista tarinaa kerrot itsestäsi? Millaisin silmin katsot muita? ·        Miten olet kohdannut kehityshaasteet elämän eri vaiheissa? ·        Tunnetko, miten toimit stressaantuneena?  Onko osa energiaasi jäänyt kiinni johonkin? ·        Tunnistatko luontaiset vahvuutesi? ·        Tiedätkö mihin huomiosi kiinnittyy ja mikä sinua motivoi? Itseään voi oppia tuntemaan vain tuntemalla juurensa ja kasvuhistoriansa – ja syvä itsetuntemus puolestaan auttaa ymmärtämään toisia ja parantaa vuorovaikutusta. Itsetuntemuksen apuvälineenä toimii loistavasti Enneagrammi, joka on sekä dynaaminen ja moniulotteinen teoria, että moderni ja aikamme näköinen psykologinen tutkimusmenetelmä psyyken toiminnan rakentumisen ymmärtämiseen ja elämänfilosofioita hyödyntävä väline elämän merkityksellisyyden syventämiseen. Enneagrammi kuvaa 9 erilaisen persoonallisuustyyp