Jouluaatto


"Puhdas valkea lumi varhaisen aamun harsossa, kuten aina silloisen ajan muistoissa. Paukkupakkanen, pikkupakkanen vai oliko sittenkään? Lumihuntu, tuuleton huokaus latvuksissa, viipyilevä aamun hentoa sineä enteilevä väre, jota edelleen rakastan."

Joulun odotus alkoi aina jo syksyllä. Lapsen mielen täytti kaiken kattava suunnittelu. Mitä tohtisi toivoa, kenelle antaisi mitäkin. Miten, milloin? Missään, eikä koskaan ole sitä täsmällisesti samaa tunnetta kuin lapsena. Tavoitanko enää kaiken kauneutta, odotuksen intoa? Tunnenko haikeutta, toimintatarmoa vai lämpöä haalistuvien muistojen äärellä? Kerran elettyä. Haparoivaa kaipausta, jonka pohjavireestä löytyy ilo. Sitä, ettei mikään voi mennä pieleen. Jouluna kaikki on täydellistä.

Aikainen herätys. Muistojen arkistoista avautuvat kuvat tuosta hartaasti odotetusta aamusta, joka vihdoin saapui. Jouluaatto. Varjo lepattaa kynttilän liekissä, jonka läpi sormea on kuljetettava. Odotus - ja palo saattaa tämä päivä iltaan. Koska joulupukki. Ilo ja rauha.

Avaan oven. Puhdas valkea lumi varhaisen aamun harsossa, kuten aina silloisen ajan muistoissa. Paukkupakkanen, pikkupakkanen vai oliko sittenkään? Lumihuntu, tuuleton huokaus latvuksissa, viipyilevä aamun sineä enteilevä väre, jota edelleen rakastan. Tuhannet tähdet taivaan kannella. Pieni ihminen ei malttaisi odottaa täyttymystä. Käsillä kuitenkin odotusta säkenöivä hetki, jossa kaikki hyvä on vielä edessä.

Auton takapenkillä koskematon hiljaisuus. Unesta sikkuraiset silmät, poskilla jännityksen puna. Radiossa arkihuolesi kaikki heitä. Lumiset tiet käyvät kapeammiksi ja katoavat metsän valkeuteen. Pyhälahden tienhaarassa kuu. Maitolaiturille joku valoisa sielu on sytyttänyt lyhdyn. Mieli saavuttaa tutun oranssin talon, lumiset pellot ja odottavat hahmot. Menneet ajat, nuo kauan sitten iäksi kadonneet ihmiset. Perillä mummun kahvikermaan keittämä joulupuuro. Ota kakkua, he – käskee hän. Ei malttaisi leipää syödä, kun kanelin tuoksu herauttaa veden kielelle. Joko mennään?

Pellon laidalla on edessäni koskematon lumi. Hämärä antautuu viimein valkenevan päivän edessä. Vierellä isä, aattoaamuisessa pyhässä asian toimituksessaan niin elävä. Minä ja sisko. Pakkasesta höyryävä hengitys tihenee saappaiden upotessa reittä myöten, vaikka isä tallaa jäljet umpihankeen. Omassa voimassaan vahvana. Tähdet katoavat näkyvistä saapuvan valkeuden vanavedessä. Yhteisen joulujännityksen rytmi, vaikka askel ei tarjottuihin saappaiden jälkiin yllä. Katse tähyää jo edelle, puusta puuhun, mistä löytyy kuusi? Se, joka kelpaa. Se, jossa sieluni silmin näen hopeiset nauhat ja valkoiset, elävät kynttilät. Jonka juurelle pääsisin istumaan.

Ottaisit minua kädestä nyt. Kaipaan katsettasi, ääntäsi. Nyt, kun lepäät ison männyn alla. Sinne pääsit jo kolmekymmentä vuotta sitten, omaan luontoosi. Eletyt muistot puhuvat äänellä, jonka hiipuvasti kuulen. Jos olisit tässä, kysyisitkö: mitä jätin jälkeeni? Henkesi eli metsästä ja on vahvana voimassaan - edelleen. Siellä sinut muistan.

Keskipäivä, kotona jälleen. Kynttilät on paluumatkalla viety hautuumaille. Pihan iso koivu on lumen painosta autotallin eteen taipunut. Hiekkatienpätkä, taloja molemmin puolin, ikkunoissa joulutähti. Leikkikenttä, luistinrata – ovat siellä edelleen. Pihoissa lumipallolyhtyjä ja kuuraisia kauralyhteitä, odottavat punatulkkuja päivälevolta. Piipuista kohoavat savupatsaat kurkottelevat pystysuoraan taivasta kohti. Tämän näkymän muistan, aaton tuulettoman tyyneyden. Ajatus on kirkas kuin lapsen mieli tuolloin. Kirkas ja kuulas, jota kuitenkin odotus vavisuttaa.

Öinen, aaton aamuksi laantunut tuuli on väistellen koskenut luistinrataa. Pieniä kumpuja siellä täällä, kuin enkelin siivillä sipaistuja. Ensimmäiset kaarevat kuviot piirtyvät lumen peittämään pintaan. Kohta rata täyttyisi kiemuroista ja ympyröistä. Tuo jokaisen jouluaaton valoisan hetken ajankulu. Minä ja sisko, luistellen hetken lähempänä iltaa.

Perunalaatikko ja kinkku. Punakuorinen edamjuusto ja meetwursti, suolakurkut. Marin rieska ja Mannisen ruisleipä. Isän käsin pyydetty ja itse graavattu kala. Ämpärillinen pipareita. Nuo vaatimattoman perheen juhlalliset maut. Ihailen kuurasta sulanutta kuusta, joka on kylmiltään tuotu sisään. Ilmassa niin tuttu tuoksu, tuoksussa luonnon henki. Oksilla olkikoristeita ja paperitähtiä, omia tekeleitä. Hopeaisissa pidikkeissään olevat kynttilät syttyisivät ruuan jälkeen. Äiti pelkäisi koko talon palamista. Pyhämekoissa tekisi mieli vähän riehaantua, mutta kun ei voi – tonttu on ikkunan takana.

Hiljakseen odottavan aika on pitkä.

Sauna lämpiää ja kiukaan luukusta loimottaa tuli. Havupuu rätisee. Pukuhuoneen takana olevasta autotallista kuuluu kolinaa. Ei ole sauna vielä lämmin, mutta pukki tulee ihmeellisesti pesuhuoneen ovesta. Lähtee ulko-ovesta. Äiti saattaa pukin ovelle viininpunaisessa plyysihaalarissaan ja vetää pukkia parrasta. Nauravat hetken salaa.

Olen malttanut päivän iltaan. Kaikki on niin kuin pitää. Kohta lähtisimme siskon kanssa takapihalle. Taivuttaisimme tähtisadetikkujen päät ja heittäisimme ne vuorotellen isoon koivuun. Iltaa saisi vielä venyttää. Kuten aina jouluaattona.

Nyt mietin - miten kaikki asettuikaan paikalleen. Kuka joulun laittoi, kuka jaksoi, sittenkin? Kiittikö hän aikansa antamisen siunauksista? Nyt tiedän; ei väsymättä. Ei osannut pieni suuni kysyä. Kysyitkö sinäkään apua? Kuka jakoi taakkasi, ilosi? Eivät kuulleet korvani. Ei ylettynyt pää tiskipöytää korkeammalle ja olisiko kelvannut kädenjälki? Vaatimaton kunniankehä, josta valon sijaan hehkuu vain lämpö. Äiti. Omat tarpeet syrjään siirtänyt, taikonut kaikille juhlan. Jossa mikään ei mene pieleen.

Annoinko mitään takaisin? Saiko ilon ilostani? Tänä jouluna hän on meillä. Toruen liiasta touhottamisesta, käskien lepäämään, toivoen vain aikaa. Ja sillä aikaa hän menisi ja tekisi valmiiksi - teoissaan ikiaikaista rakkautta. Mutta nyt ei taivu kätensä. Jäi kaatuessaan alleen. Nyt istuu hän ja katsoo. Kuuntelen puhettaan itseäni vanhemmista ajoista. 

On aika jakaa omastani. Asettua joulun ääreen juuri niin kuin on hyvä - täydellisen epätäydellisesti.

Näiden muistelmien kera, aatonaattona 23.12.2022 rauhaisaa joulua toivottaen,

Katja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Näkökulman vaihtamisen taito

Miksi ammatticoach tarvitsee kriisi- ja traumaosaamista?

Ymmärrä itseäsi: Mielen ja kehon toiminta kriisi- ja stressitilanteessa