Eheäksi ja eläväksi

 

Miten menneisyyden kokemukset ja opitut selviytymismallit vaikuttavat siihen, miten voit tänään?
Matka vapautumiseen hermostoa ja elinvoimaa vakauttamalla

Selviytymisestä elämään – kun kaikki on hyvin, mutta sinä et voi hyvin. Tämä blogiteksti on hyvin usein vastaanotolla näkyvä asiakastarina, jossa hyödynnetään psykologista tapausjäsennystä. Tämä on myös kertomus ”kulissi-ihmisestä”, joka ei tiedosta kantavansa traumataakkaa. Tämä on myös jatkoa samaa nimeä kantavalle podcastille ja esimakua tulevasta Eheäksi ja eläväksi -valmennuskokonaisuudesta.

Onko sinulla elämä, josta moni haaveilee? Olet rakentanut itsellesi parisuhteen, kodin, uran, taloudellista turvaa ja ihmissuhteita. Olet kouluttautunut, työskennellyt tavoitteidesi eteen, kantanut vastuuta ja huolehtinut hyvinvoinnistasi. Olet opetellut syömään terveellisesti, liikkumaan, harrastamaan, palautumaan kellon tarkasti ja kehittämään jatkuvasti itseäsi.

On paljon sellaista, mistä voit olla kiitollinen. Silti jokin tuntuu olevan pielessä. Et ehkä löydä sanoja sille, mikä sinua vaivaa -etkä välttämättä koe, että elämässäsi olisi mitään varsinaisesti huonosti. Päinvastoin: ulkoisesti kaikki on hyvin, etkä ole niin huonossa kunnossa, että kokisit tarvitsevasi tai ansaitsevasi apua. Muilla asiat ovat huonommin. Siitä huolimatta olet armottoman väsynyt. Sisälläsi on levottomuutta, ärtymystä ja tyhjyyttä, jota et saa enää katoamaan tekemällä lisää niitä asioita, joiden koet olevan hyväksi sinulle. Uudet tavoitteet ja hyvinvointikeinot eivät auta.

Vaikeinta on ymmärtää, miksi et voi hyvin, vaikka olet tehnyt niin paljon ”oikein”.

Kun pärjäämisestä tulee osa identiteettiäsi, vahvuutesi kääntyvät sinua vastaan

Ehkä opit jo lapsena olemaan tunnollinen, itsenäinen ja vastuullinen? Sait kiitosta siitä, että hoidit asiat, autoit muita ja pärjäsit omillasi? Ehkä olit helppo ja kiltti lapsi, joka oli osin huomaamaton, näkymätön ja osin kaikessa mukana? Et vaivannut muita omilla asioillasi. Ehkä ratkoit riitoja ja sovittelit?

Kokemuksen lapsuudesta ei tarvitse olla vaikea, jotta oppii vaatimaan itseltään paljon. Myös tavallinen, monella tavalla hyvä kasvuympäristö voi vahvistaa käsitystä siitä, että pärjääminen on toivottavaa. Aloit ehkä huomaamattasi yhdistää oman arvosi siihen, mitä saat aikaan ja kuinka hyvin suoriudut tehtävistäsi. Et tietoisesti päättänyt, että sinun täytyy ansaita paikkasi olemalla hyvä, hyödyllinen tai tehokas, vaan ajatus rakentui syväksi uskomukseksi vähitellen kokemusten, ihmissuhteiden ja saamasi palautteen kautta. Myös sen palautteen, jota luit katseista, ilmeistä, eleistä – tai niiden puutteesta. Opit, että onnistuminen tuo hyväksyntää, vastuunkanto turvallisuutta ja muiden auttaminen tunteen siitä, että olet tärkeä. Silloin pärjäämisestä ei tullut sinulle ainoastaan taitoa, vaan tapa kokea oma arvosi.

Ajan myötä niistä muodostui syviä uskomuksia itsestä, jotka johtivat jäykkiin toimintamalleihin, joista puolestaan juurtui tapoja identiteetin pohjaksi. Selviytymiskeinot ovat voineet auttaa sinua rakentamaan hyvän elämän, mutta samalla ne ylläpitävät nykyhetken kuormitusta.

Vähitellen pärjäämisestä tuli enemmän kuin vahvuus. Olet hyvä siinä, että hoidat asiat ja ratkaiset ongelmat.  Kun olo ei parannu, etsit uuden keinon kehittyä ja yrität korjata tilanteen. Lisäät liikuntaa, tarkistat ruokavaliotasi, etsit tietoa hermoston toiminnasta ja kokeilet uusia palautumismenetelmiä. Luet kirjoja, kuuntelet asiantuntijoita, podcasteja ja pohdit, mitä voisit tehdä paremmin. Jos vain ymmärtäisit tilanteesi riittävän hyvin ja löytäisit oikean menetelmän, saisit itsesi jälleen toimimaan entiseen tapaan. Rakensit elämäsi turvalliseksi uskomalla, että kunhan teet kaiken oikein, jaksat riittävästi ja pidät asiat hallinnassa, voit viimein levätä. Et usko, ettei elämä ei ole koskaan täysin hallittavissa.

Ja mitä enemmän yrität hallita oloasi, sitä enemmän alat tarkkailla itseäsi. Nukunko tarpeeksi? Olenko palautunut? Miksi olen näin väsynyt? Miksi en vieläkään voi hyvin? Olenko onnellinen? Hyvinvoinnista tulee uusi vaatimus, jonka edessä koet jälleen epäonnistuvasi – etenkin, kun tunteet alkavat olla vihavoittoisia ja purskahtelevan ilmoille tämän tästä.

Huomaatko, kuinka yrität ratkaista ongelmaa (hankalia tunteita, epävarmuutta) tekemällä enemmän ja hoitaa myös väsymystä yrittämällä enemmän? Näin syntyy kehä: vaadit itseltäsi paljon, löydät toistuvasti uuden itseapukeinon, hankit tietoa, kuormitut, syytät itseäsi jaksamattomuudesta ja yrität jälleen enemmän. Silloin lepo ei ole enää lepoa, vaan keino parantaa suorituskykyä. Liikunta ei ole vain liikettä, vaan tapa hallita oloasi. Itsetutkiskelu ei ole uteliaisuutta, vaan yritys löytää itsestäsi se kohta, joka pitäisi korjata.

Tässä näkyy tärkeä psykologinen ristiriita: sama ongelmanratkaisukyky, joka on auttanut sinua menestymään, voi ylläpitää kuormitusta silloin, kun tarvitsetkin kontrollin lisäämisen sijaan tilaa, rentoutta, palautumista tuottamattomien asioiden parissa ja toisenlaista suhtautumista itseesi.

Muutos alkaa ymmärryksestä

Identiteetin ja toimintatapojen muutoksen kätilöinti alkaa pysähtymisestä. Vain sen, minkä tiedostaa ja ymmärtää voi muuttaa. Tärkeää on myös tiedostaa, ettei sinun ei tarvitse laittaa koko elämääsi uusiksi, luopua vahvuuksistasi tai muuttaa Uuteen-Seelantiin lampaita kasvattamaan. Voit olla ylpeä siitä, mitä olet saanut aikaan, ja samalla myöntää, että nykyinen tapasi elää ei ehkä enää palvele sinua. Ei tarvitse heti tietää, minkä elämässä on muututtava.

Tutki sen sijaan sitä, miten olet oppinut elämään. Jotta oppisit käyttämään vahvuuksiasi joustavammin, kysy itseltäsi:

·    Kuka olen silloin, kun en hoida mitään?

·       Kuka olen silloin, kun en tee mitään?

·       Osaanko levätä ilman, että minun täytyy ansaita lepo 

tekemällä kaikki valmiiksi?

·       Pystynkö sanomaan ei ilman syyllisyyttä?

·       Uskallanko näyttää, ettet tiedä, jaksa tai pysty?

Jos nämä tuntuvat vaikeilta, kyse ei välttämättä ole siitä, ettet osaisi rentoutua. Ehkä pysähtyminen koskettaa jotakin paljon syvempää: käsitystäsi siitä, millainen sinun pitää olla, jotta voit tuntea olevasi arvokas, riittävä ja turvassa.

Kyse ei ole siitä, ettet olisi yrittänyt tarpeeksi. Entä jos oletkin yrittänyt jo pitkään aivan liikaa? Et välttämättä kärsi siksi, ettet osaisi selviytyä. Vaan siksi, ettet ole oppinut muita tapoja kuin pärjätä itsenäisesti ja kokea oman arvon riippuvan suoriutumisestasi.

Entä jos et tarvitsekaan lisää keinoja itsesi korjaamiseen, vaan ymmärrystä siitä, miksi on niin vaikea pysähtyä? Pysähtyminen ei vähennä kykyäsi selviytyä, mutta se pelottaa. Romahdanko, jos hiljennän? Kestänkö tunteita, jotka pysähtymisen myötä pyrkivät pintaan? Mitä pelkään tapahtuvan, jos en jaksa tai pysty?

Yksi tärkeimmistä muutoksista on usein opetella olemaan itsesi puolella myös silloin, kun kaikki ei ole kunnossa. Voit tarvita apua, olla epävarma ja levätä ilman, että sinun täytyy todistaa olevasi riittävä. Voit olla kiitollinen elämästäsi ja silti voida huonosti. Voit olla vahva ja silti tarvita tukea. Voit olla vastuullinen ja silti sanoa ei.

Sinun ei tarvitse lakata olemasta vahva. Sinun tarvitsee saada olla muutakin. Hyväksy kärsimyksesi, sillä se on kasvun väline. Et kehity kehittämällä itseäsi, vaan kohtaamalla itsesi ja elämäsi rehellisesti.

Psykologinen tapausjäsennys: mitä sinulle tapahtui?

Psykologiassa edellä kuvattuja toimintamalleja tarkastellaan opittuina selviytymiskeinoina ympäristössä, jossa niistä oli hyötyä. Lapsi on riippuvainen vanhemmistaan niin emotionaalisesti, kuin fyysisesti. Sinäkin tarvitsit lämmintä katsetta, kosketusta ja tunteen siitä, että olet arvokas ja tärkeä ihan itsenäsi. Eli se miten sinuun suhtauduttiin, toimii pohjana sille, kuinka suhteudut itseesi ja maailmaan.

Esittelen nyt psykologisen tapausjäsennyksen perustan, jota käytetään terapiassa laajalti kokonaiskuvan hahmottamisen apuna. Kun tutkit omaa tilannettasi sen avulla, huomaat, ettei nykyinen vointisi välttämättä ole irrallinen ongelma. Se voi liittyä pitkään jatkuneeseen tapaan suhtautua itseesi, muihin ihmisiin ja elämän vaatimuksiin.

Tapausjäsennys ei ole valmis selitys sille, miksi voit huonosti. Se on tapa muodostaa ymmärrettävä kokonaisuus nykytilasta, mahdollisista alttius- ja taustatekijöistä, kuormittavista tilanteista, ylläpitävistä toimintamalleista ja voimavaroista.

Tapausjäsennys ei ole diagnosointia, vaan se yhdistää asiakkaan ainutlaatuisen elämänhistorian ja nykytilanteen psykologisiin teorioihin ja näin ollen toimii myös psykoedukaationa. Psykoedukaation on todettu olevan merkittävässä roolissa erityisesti traumakokemuksia omaavilla ihmisillä, sillä ymmärrys kaikesta itsessä tapahtuvasta, kuten oireista, saa tiedon avulla mielen ja siten usein helpottaa oloa jo itsessään.

1. Taustatekijät ja nykytilanne: mitä olet oppinut itsestäsi ja maailmasta?

Opit ehkä arvostamaan tunnollisuutta, itsenäisyyttä ja pärjäämistä. Nämä ominaisuudet luonnollisesti vahvistuivat ympäristössä, jossa ahkeruudesta palkittiin, vastuullisuutta arvostettiin tai omien tunteiden ja tarpeiden ilmaiseminen jäi vähemmälle huomiolle. Elit ehkä perheessä, jossa vanhemmat olivat kiireisiä, kiinni omissa urissaan tai ongelmissaan. Jäit vaille turvaa, huomiota ja ehdotonta rakkautta. Saatoit kokea myös vakavampia vaille jäämisiä, laiminlyöntiä tai väkivaltaa

Olennaista ei ole syyllistää menneisyyttäsi, vaan tutkia, miten olet oppinut rakentamaan itsellesi turvaa ja millaisia sääntöjä olet oppinut noudattamaan, jotta perustarpeesi voisivat tyydyttyä.

Ehkä sisälläsi vaikuttavat ajatukset:

• Minun pitää pärjätä itse.
• En voi luottaa keneenkään.
• En saa olla muille vaivaksi.
• Minun täytyy tehdä asiat kunnolla.
• Minun on huolehdittava siitä, että muilla on hyvä olla.
• En voi hellittää ennen kuin kaikki on hoidettu.
• Jos minä en tee tätä, kuka sitten tekee?

Nämä ajatukset ovat voineet auttaa sinua rakentamaan vakautta ja luottamusta. Mutta jos ne ovat muuttuneet ehdottomiksi säännöiksi pysyäksesi turvassa, ne voivat myös kaventaa elämääsi.

Et enää valitse vastuunkantoa tilanteen mukaan, vaan koet olevasi vastuussa silloinkin, kun voimasi ovat vähissä. Et auta vain silloin, kun haluat, vaan myös silloin, kun et uskalla kieltäytyä.

Vähitellen vaihtoehdoista tulee velvollisuuksia, jotka alkavat uuvuttaa, sillä vireystilasi sahaa ylös ja alas. Alat oireilla:

• ·   Väsymys, joka ei korjaannu levolla
• ·       Unettomuus
• ·       Ärtyneisyys ja vihan puuskat
• ·       Alavireisyys, mikään ei tunnu miltään
• ·       Selittämätön itkuisuus
• ·       Suorituskyvyn lasku niin kognitiivisesti, henkisesti kuin fyysisesti
• ·       Muutokset ruokahalussa
• ·       Suorittamisen ja viivyttelyn noidankehä

2. Alttiustekijät: Mikä teki sinusta haavoittuvan?

Tutkimuksista tiedetään, että lapsena jatkunut pitkäkestoinen stressi vaikeiden ja/tai traumaattisten kokemusten seurauksena - tai kaikki se, mikä jäi puuttumaan - muuttaa aivojen ja hermoston säätelyjärjestelmää ja tekee ihmisestä herkemmän kuormittumaan. Myös yksin jääminen vaikeiden kokemusten jälkeen, yksinäisyys, erityisherkkyys, varhaiset oppimiskokemukset, kiintymyssuhdeongelmat, koulukiusaaminen, fyysinen sairastelu ja sukupolvelta toiselle siirtyvä traumataakka altistavat sekä uupumiselle, fyysiselle sairastumiselle, että mielenterveyden pulmille.  

Kun puhutaan traumataakasta tai traumatisoitumisesta, moni ajattelee automaattisesti vain suuria katastrofeja tai shokkitraumoja. Arjessa vastaanotolla nähdyt tarinat liittyvät kuitenkin useammin kehityksellisiin traumoihin, pitkittyneeseen kuormitukseen tai emotionaaliseen laiminlyöntiin varhaisissa ihmissuhteissa.

Traumatisoituminen ei ole mielen sairautta, vaan kehon ja mielen fysiologinen selviytymisreaktio tilanteessa, jossa turva ja tarpeiden tyydyttyminen eivät olleet riittävästi läsnä.

• Hermoston jumiutuminen ylivireyteen tai alivireyteen: Pitkään jatkunut stressi ja turvattomuus opettavat autonomisen hermoston jäämään pysyvään valppaustilaan (taistele-pakene-reaktio) tai vaihtoehtoisesti lamaantumaan (jähmettyminen) tai hybriditilaan (miellyttäminen). Hermosto ei enää luonnostaan osaa palautua lepotilaan, vaikka ulkoinen uhka olisi poistunut.
• Kehon muisti: Keho muistaa sen, mitä mieli yrittää unohtaa tai järkeistää. Selittämättömät fyysiset jännitystilat, unettomuus, krooninen väsymys, paniikkihäiriö ja nopea säikähtävyys ovat usein hermoston turvattomuuden viestejä.
• Uhkakeskeinen maailmankuva: Traumaattiset kokemukset kaventavat kykyä luottaa tulevaan. Mieli alkaa tulkita ympäristöä jatkuvasti potentiaalisten vaarojen, torjutuksi tulemisen tai virheiden tekemisen kautta. Tämä pitää yllä tarvetta kontrolloida kaikkea.

Jos tunteesi ja tarpeesi olivat näkymättömiä vanhemmillesi, ne ovat voineet jäädä näkymättömiksi myös sinulle. Eikä vain näkymättömiksi, vaan kielletyiksi, vääriksi, liiallisiksi tai häpeällisiksi. Kun sinua ei kohdattu rakastavasti ja tunteitasi validoitu ihan omana itsenäsi, syntyi häpeää, jonka päälle saattoi rakentua suorittava ja hyväksyntää hakeva identiteetti, joka on riippuvainen ulkoisesta hyväksynnästä.

Kun ymmärrät, että oireesi eivät johdu laiskuudesta tai kyvyttömyydestä, vaan ylikuormittuneesta hermostosta, itsekritiikin tilalle voi alkaa rakentua myötätuntoa.

Kun tutkit kokemuksiasi, löydätkö jotain, mikä teki sinusta haavoittuvan?

3. Laukaisevat tekijät: milloin vanha selviytymistapa aktivoituu?

Pitkään jatkunut kuormitus ei välttämättä ala yhdestä suuresta tapahtumasta. Joskus muutos käynnistyy vähitellen, kun vastuut lisääntyvät, palautuminen vähenee tai elämäntilanne muuttuu.

Saatat huomata, että tavallinen työpalaveri alkaa jännittää. Ystävän pyyntö tuntuu kohtuuttomalta vaatimukselta. Perheenjäsenen ongelma herättää ärtymystä, vaikka olet aiemmin auttanut mielelläsi.

Tilanne voi aktivoida tutun sisäisen ristiriidan. Haluaisit sanoa ei, mutta pelkäät tuottavasi pettymyksen. Tarvitsisit lepoa, mutta ajattelet, ettet ole tehnyt tarpeeksi. Haluaisit pyytää apua, mutta tunnet, että sinun pitäisi selvitä itse. Ulkoinen tilanne saattaa näyttää pieneltä, mutta sen merkitys sinulle on suuri.

Kyse ei ole siitä, mitä sinulta pyydetään, vaan siitä, mitä ajattelet pyynnön kertovan sinusta, jos et suostu. Oletko silloin itsekäs? Epäluotettava? Huono työntekijä? Huono läheinen?

Vai pelkäätkö miltä tilanteesi näyttää ulospäin, jos hellität?

Kun tavallinen rajojen asettaminen tuntuu uhkaavan käsitystäsi itsestäsi, ei ole ihme, jos se herättää voimakkaita tunteita, joilta tekee mieli suojautua ja hakeutua turvaan vanhaan tuttuun selviytymiskeinoon – häpeää piilottavaan ja turvaa rakentavaan suorittamiseen, miellyttämiseen, kontrollointiin.

4. Ylläpitävät tekijät: miten selviytymisen kehä jatkuu?

Saatat huomata joutuvasi toistuvaan kehään. Ensin tunnistat epämukavan tunteen, kuten epävarmuuden, häpeän, väsymyksen tai syyllisyyden. Sen jälkeen alat tehdä jotakin päästäksesi tunteesta eroon: otat lisää vastuuta, suoritat, suunnittelet, kontrolloit tai autat muita.

Hetkeksi olosi saattaa helpottua. Kun hoidat asian, epävarmuus vähenee. Kun sanot kyllä, vältyt mahdolliselta pettymykseltä. Kun saat tehtävän valmiiksi, tunnet jälleen hallitsevasi tilannetta. Juuri tämä hetkellinen helpotus voi vahvistaa toimintatapaasi.

Opit yhä uudelleen, että epämukava tunne kannattaa ratkaista tekemällä. Kun toiminnallistat tunteen, samalla sinulle jää vähemmän mahdollisuuksia huomata, että voisit ehkä kestää syyllisyyden, epävarmuuden tai keskeneräisyyden ilman, että sinun täytyy toimia niiden ohjaamana.

Pitkällä aikavälillä seuraukset voivat olla päinvastaiset kuin toivot. Kuormitus lisääntyy, palautuminen vaikeutuu ja omat tarpeesi jäävät taka-alalle. Kun voimavarasi vähenevät, pienetkin vaatimukset tuntuvat raskailta. Alat ärtyä ja vetäytyä, minkä jälkeen syytät itseäsi siitä, ettet enää ole samanlainen kuin ennen.

Syyllisyys voi puolestaan saada sinut yrittämään entistä enemmän. Näin kehä jatkuu: vaadit itseltäsi paljon, uuvut, arvostelet itseäsi ja yrität korjata tilanteen lisäämällä vaatimuksia. Kun lopulta väsyt liikaa, vetäydyt.

Et välttämättä kärsi siksi, että olisit huono selviytymään. Saatat kärsiä osittain siksi, että olet oppinut selviytymään tavalla, jolle ei ole jäänyt riittävästi vaihtoehtoja.

5. Ajatukset, tunteet, keho ja toiminta: miten ne liittyvät toisiinsa?

Kun olet pitkään kuormittunut, kokemuksesi alkavat ruokkia toisiaan.

Ajattelet, että pitäisi vaan jaksaa. Huomaat väsymyksesi ja alat huolestua siitä, ettet enää toimi kuten ennen. Huoli lisää kehon jännittyneisyyttä, vaikeuttaa rauhoittumista ja saa sinut tarkkailemaan oloasi entistä enemmän. Kun huomaat olevasi ärtynyt, saatat ajatella, että sinussa on jotakin vialla. Silloin alkuperäisen kuormituksen lisäksi kannat huolta omasta reaktiostasi. Et enää vain väsy, vaan alat myös pelätä sitä, että olet väsynyt.

Et enää vain tarvitse omaa tilaa. Tunnet syyllisyyttä siitä, että haluat olla rauhassa. Et enää vain jännitä. Alat epäillä kykyäsi selviytyä tilanteista, jotka ennen sujuivat luontevasti.

Tämä ei tarkoita, että kaikki oireesi johtuisivat ajatuksistasi tai psykologisista toimintamalleistasi. Keholliset oireet voivat liittyä moniin tekijöihin, ja pitkittyneet tai uudet oireet on tärkeää arvioida myös terveydenhuollossa. Mutta kokemustesi välisiä yhteyksiä tutkimalla voit alkaa ymmärtää, miksi tilanteesi tuntuu niin kokonaisvaltaiselta. Sinun ei tarvitse valita, onko ongelma kehossa vai mielessä. Voit tarkastella molempia ja niiden välistä vuorovaikutusta.

6. Suojaavat tekijät: mitä sinussa on jo olemassa?

Tapausjäsennys ei keskity vain ongelmiin. Se auttaa tunnistamaan myös sen, mikä on kannatellut sinua ja tukee muutosta.

Sinulla on kykyä oppia, havainnoida itseäsi, ratkaista ongelmia ja sitoutua tärkeisiin asioihin. Olet rakentanut merkityksellisiä ihmissuhteita, taloudellista vakautta ja monenlaisia taitoja. Nämä eivät katoa, vaikka et enää jaksaisi käyttää niitä entiseen tapaan.

Voit opetella käyttämään vahvuuksiasi joustavammin. Vastuullisuus voi tarkoittaa myös sitä, että huomioit omat rajasi. Itsenäisyys voi sisältää kyvyn pyytää apua. Tavoitteellisuus voi tarkoittaa, että valitset joskus tietoisesti levon suorituksen sijaan.

Ehkä suurin voimavarasi ei olekaan se, että pystyt aina jatkamaan. Ehkä se on kykysi pysähtyä, tarkastella tilannettasi rehellisesti ja opetella uudenlaisia tapoja elää, koska riittävyyden kokemusta ei voi saavuttaa suorittamalla. Jokainen saavutettu tavoite tuottaa vain hetkellisen helpotuksen, koska syvemmällä vaikuttava vaatimus ei muutu. Silloin seuraava tavoite ei tuo sinua lähemmäs itseäsi. Se vain auttaa sinua jatkamaan tuttua tapaa elää.

Teetkö asioita, koska ne tuovat elämääsi iloa, merkitystä ja vapautta? Vai teetkö niitä, koska pelkäät sitä, mitä tapahtuu, jos et tee? Näiden kahden välillä on suuri ero. Toisessa elämäsi laajenee. Toisessa yrität päästä eroon jostakin itsessäsi. Kun ärsykkeen ja reaktion väliin alkaa tulla valinnan mahdollisuus olet pitkällä.

Palaa takaisin yhteyteen kehosi kanssa

Kun kehosi alkaa oireilla, on ymmärrettävää haluta saada oireet loppumaan. Haluat nukkua paremmin, palautua, tuntea olosi rauhalliseksi ja luottaa jälleen itseesi. Mutta jos suhtaudut kehoosi jatkuvasti asiana, joka pitää saada toimimaan oikein, joudut uuteen kamppailuun itsesi kanssa.

Voisitko kokeilla toisenlaista lähtökohtaa?

Sen sijaan, että kysyisit jatkuvasti, miten saat kehosi rauhoittumaan, voisit kysyä, mitä sinussa tai elämässäsi tapahtuu silloin, kun kehosi käy ylikierroksilla.

Kannatko enemmän vastuuta kuin jaksat? Ohitatko väsymyksesi? Suostutko asioihin, joita et oikeastaan haluaisi tehdä? Pelkäätkö tuottavasi pettymyksen, jos asetat rajasi? Onko elämässäsi riittävästi tilaa sellaisille asioille, joista sinun ei tarvitse saada mitään aikaan?

Kehosi reaktiot eivät aina anna yksiselitteistä vastausta näihin kysymyksiin. Niitä ei pidä tulkita automaattisesti viesteiksi psykologisista ongelmista. Silti kehon oireet ja kuormituksen yhteydet voivat auttaa sinua tutkimaan omaa elämäntilannettasi.

Sinun ei tarvitse pakottaa itseäsi rauhoittumaan. Voit opetella ymmärtämään yksilöllisesti omaa hermostoasi ja oppia lukemaan merkkejä vireystilojen vaihtelustasi. Voit opetella luomaan elämääsi olosuhteita, joissa palautumiselle on aidosti tilaa. Voit suhtautua itseesi uteliaammin ja vähemmän arvostelevasti. Ja voit hakea apua, jos oireet jatkuvat tai huolestuttavat sinua.

Muutos alkaa siitä, että lakkaat kohtelemasta itseäsi ongelmana

Ehkä voisit tällä kertaa lähestyä tilannettasi toisin.

·       Mitä tapahtuu, kun sanot ei?

·       Mitä pelkäät, jos joku pettyy sinuun?

·       Miltä tuntuu jättää jokin asia tekemättä, vaikka voisit tehdä sen?

·   Osaatko tunnistaa omat tarpeesi ennen kuin ne muuttuvat ärtymykseksi, vetäytymiseksi tai uupumukseksi?

·       Milloin viimeksi teit jotakin siksi, että halusit, et siksi, että sinun mielestäsi olisi pitänyt?

Nämä kysymykset eivät ole tehtävälista, jonka sinun pitäisi suorittaa. Niiden tarkoitus on auttaa sinua huomaamaan, millaisia sääntöjä noudatat ehkä automaattisesti.

Muutos voi alkaa pienistä kokeiluista.Voit antaa itsellesi luvan vastata pyyntöön myöhemmin sen sijaan, että suostut heti. Voit kertoa läheisellesi, että olet väsynyt, yrittämättä samalla vakuuttaa häntä siitä, että kaikki on kuitenkin hyvin. Voit pyytää apua asiassa, jonka olet aina hoitanut itse. Voit myös harjoitella keskeneräisyyden sietämistä ja huomata, että kaikki epämukavat tunteet eivät vaadi välitöntä ratkaisua.

Syyllisyys ei automaattisesti tarkoita, että olet tehnyt väärin. Epävarmuus ei tarkoita, ettet pärjäisi. Lepääminen ei tee sinusta laiskaa. Ja se, että joku toinen joutuu ottamaan vastuuta, ei tarkoita, että olisit epäonnistunut.

Et tarvitse täydellistä varmuutta ennen kuin voit toimia toisin – tarvitset turvaa.

Sinun ei tarvitse selvitä tästä yksin

Itsensä ymmärtäminen ja omien toimintamallien muuttaminen eivät ole sama asia.

Voit tietää paljon stressistä, hermoston toiminnasta ja palautumisesta ja silti huomata toimivasi tavoilla, jotka kuormittavat sinua. Tieto ei aina muuta syvälle juurtuneita tapoja, etenkään silloin, kun ne liittyvät turvallisuuden, häpeän, hyväksynnän tai oman arvon kokemukseen.

Psykologinen tapausjäsennys voi auttaa sinua ymmärtämään, miksi toimit niin kuin toimit. Ammattilaisen kanssa voit tutkia kokemuksiasi, tunnistaa ylläpitäviä kehiä ja harjoitella uudenlaisia tapoja suhtautua itseesi ja muihin. Minäkin olen täällä sinua varten.

Tullaksesi vastaanotolle tai osallistuaksesi valmennukseen, sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, mistä kaikki johtuu. Sinun ei tarvitse osata selittää kokemuksiasi täydellisesti. Eikä sinun tarvitse olla niin huonossa kunnossa, että avun hakeminen olisi oikeutettua.

Tämä ei tarkoita, että voisit ratkaista kaikki vaikeutesi muuttamalla ajatteluasi tai vakauttamalla hermostoasi. Elämässä on todellisia velvollisuuksia, kuormitustekijöitä ja tilanteita, joihin et voi itse vaikuttaa. Muutos voi vaatia myös käytännön järjestelyjä, vastuiden jakamista, työtilanteen tarkastelua tai ulkopuolista tukea.

Mutta voit alkaa rakentaa suhdetta itseesi, jossa oma hyvinvointisi ei ole enää viimeinen asia, josta huolehdit sitten, kun kaikki muut asiat on hoidettu.